Rajat kiinni!

Yksin Suomeen tulleet turvapaikanhakijanuoret ovat kaikki traumatisoituneita ja kokeneet kovia. Kova, mutta perusteltu yleistys: he ovat joutuneet revityiksi irti vanhemmistaan, sisaruksistaan ja omasta kulttuuristaan. Se on jo ihmistä suurempi trauma, jonka lisäksi nuorilla voi olla takanaan muitakin todella huonoja kokemuksia.

Ehkä asian tekee meille ymmärrettäväksi jos muistamme mitä toisen maailmansodan aikaan Ruotsiin lähetetyt sotalapset ovat kokemastaan kertoneet. Karuja tarinoita ja hitaasti paranevia haavoja.

Kun yrittää edes hitusen ymmärtää mitä nuoret ovat kokeneet ja samaan aikaan näkee yhä kovenevan ja järjettömän vihamielisen suhtautumisen turvapaikanhakijoihin, se sattuu sydämeen.

Ja kun on ollut onnekas ja saanut tutustua nuoriin ja näkee heissä sen kaiken hyvän ja potentiaalin, joka nuorissa ihan universaalistikin on, niin se vasta sattuukin sydämeen.

rajat

Ja samaan aikaan on löydettävä ne omat rajat ja pidettävä ne kiinni. On ymmärrettävä asiat, joita voi tehdä ja joihin voi vaikuttaa.

”Pelastajaksi” ei voi ryhtyä, koska se on mahdotonta ja aiheuttaa vääjäämättä pettymyksen nuorelle, vaikka voi itselle tuottaa hetkellisen hyvän olon tunteen. Koska maallikkopelastaja ei jaksa eikä voi eikä osaa pelastaa ketään. Tämä pitää muistaa kaikkina niinä hetkinä kun tekisi mieli luvata jotain tosi isoa ja vahvaa.  Niitä hetkiä nimittäin tulee. Koska itselle tulee parempi mieli kun lupaa jotain.

Jos realistisesti kykenee pitämään edes sen lupauksen, että on tarvittaessa saatavilla, on jo luvannut tosi paljon. On siis löydettävä raja sille, mitä voi sanoa ja luvata. Ja tunnistettava omat motiivit sanojen takana. Tunnenko syyllisyyttä, jota yritän helpottaa lupauksilla?

Toinen raja on siinä, että kaikessa ei voi auttaa. Nuorten kanssa toimiva vapaaehtoinen on kirjaimellisesti kuin täti ja nuoresta huolehtiva ryhmäkoti on nuoren perhe ja vanhemmat. Heillä on kasvatusvastuu ja sitä pitää tiukasti kunnioittaa. Vaikka ratkaisut poikkeaisivat omista näkemyksistä.

kuva

Kolmas raja on sen ymmärtäminen että kaikkea ei voi ymmärtää. Eikä kannata edes yrittää vaan ainoastaan hyväksyä.

Turvapaikanhakijanuorilla on kaiken muun lisäksi vielä menossa kiihkeä ja jo muutenkin vaativa teini-ikä kaikkine kuohuineen. Nuoren elämä voi oikeasti ja monesta syystä olla tosi solmussa. Siihen sekavaan vyyhtiin ei saa mennä mukaan. On osattava astua kauemmas, hengiteltävä ja palattava myöhemmin asiaan.

Lintsausta, auktoriteettien uhmaamista, valehtelua, kapinaa ja  kaikkea teini-iän asiaa, mutta ehkä potenssiin kymmenen ja vieraan kulttuurin maustein. Yhtenä päivänä hyvin kontaktinhakuinen nuori voi seuraavana päivänä laittaa kaikki luukut kiinni. Mitä tunteita nuoren käytös minussa herättää? Osaanko antaa nuorelle tilaa, mutta samalla olla sopivasti läsnä?

Vapaaehtoistyössä nuorten kanssa liikkuu todella suuria tunteita. Kun itsekin äitinä miettii nuorten tarinoita. Kun sydämeen sattuu ja samalla on pidettävä rajat kiinni. Mutta se on ainoa keino tarjota nuorelle oikeasti tukea ja turvaa. On tunnistettava omat rajansa ja toimittava niiden sisällä.

Kuvat: Simo Veikkolainen

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Luo ilmainen kotisivu tai blogi osoitteessa WordPress.com.

Ylös ↑

%d bloggaajaa tykkää tästä: