Vuoden mamut

Afganistanilainen pop-tähti Aryana Sayeed keikkaili toukokuun puolivälissä Helsingissä. Kun tieto Aryanan keikasta Kulttuuritalolla maaliskuun lopussa vahvistui, se aiheutti kuhinaa kumminuorissa.

image1 (2)

Nuorten into päästä Aryanan keikalle resonoikin minussa kovasti. Musiikki on muutenkin niin tärkeä väylä omien tunteiden ilmaisuun ja käsittelyyn. Ja nuoret kuuntelevat musiikkia käytännössä koko ajan. Minäkin olen vahvasti altistunut arabi/afgaanipopille viime kuukausina. Ei automatkaa ettei autossa raikaisi kamelin jolkotuksen rytmillä etenevä poppis tai vihainen darinkielinen ganstarap.

Muistan hyvin miten tärkeäksi oma kulttuuri muodostui kun itsekin asuin ulkomailla. Silloin harvoin kun suomalainen bändi, nykytanssija tai mikä tahansa maahan saapui, oli sitä oikeastaan pakko mennä katsomaan.

Oman kulttuurin vaaliminen vahvistaa omaa identiteettiä ja tunnetta siitä, kuka ja mikä juuri minä olen tässä oudossa maassa ja ympäristössä. Aryanan keikan kaltainen tapahtuma myös kokoaa ihmiset hetkeksi hengähtämään yhdessä omiensa joukkoon, rentoutumaan yhdessä omalla tutulla tavallaan.

Kultsan salissa istuessani mietin kaiken tämän merkitystä ja myös toisin päin:  miten auttaisin nuoria löytämään oman suomalaisen kulttuurinsa? Niin, että heistä kasvaisi vahvoja suomalais-afganistanilaisia aikuisia?

image2

Ateneumissa on toki käyty ja Naima-Aslak ja Soikhiapää  katsottu (ei mennä siihen sen tarkemmin), mutta ne ovat teineille enemmän yleissivistystä kuin tunnetasolla tapahtuvaa oivallusta ja yhteistä kokemusta. Mistä löytyisi heille juuri heitä koskettavaa tarttumapintaa suomalaiseen kulttuuriin?

Tietysti musiikin kautta. Biisit ja niiden sanat on myös oiva tapa oppia kieltä.

Sanni ja Antti Tuisku ovat ainakin nimeltä tuttuja ja varmasti heidän alkuvuoden isoimmat hittinsäkin tunnetaan. Musiikin mukana myös puhekieli tulee tutuksi, että mitähän v**tua ja silleen.

Suomirap voisi olla kiinnostavaa. Biisien yleisin aihepiiri skaalalla känni-darra voi  tosin tuntua nuorista etäiseltä – ja hyvä niin. Ja Petri Nygård saa panna Suomen kuntoon ihan rauhassa ilman että ryhdyn avaamaan lyriikan kaksoismerkitystä yhdellekään nuorelle.

Mutta jos haluaa oppia kielen lisäksi myös asennetta, on minulla tällä hetkellä yksi suosikki yli muiden: Musta Barbaari ja Prinssi Jusuf kumppaneineen. He karnevalisoivat suomalaisten asenteita ja ennakkoluuloja samalla tehden myös itsestään ylpeästi pilaa. Esimerkiksi käy viime syksyn poseeraus isänmaallisella muistomerkillä. Miesten levy-yhtiön Lihamyrskyn  Tumma toukokuu -kamppis näyttää tuottavan myös listahittejä (esim. Bandida).

Kollektiivin biisi Vuoden mamu:

Liian tumma kannustaa leijonii,
mut tarpeeks vaalee rintamalle
Jos et oo vielkää ihonvärist toipunu,
ni sä oot se ketä ei oo integroitunu  
Tääl mamut Suomi-pelipaidat pääl  
Eikä kukaa meist ees pysy pystys jääl!

Jostain tällaisesta maastosta toivoisin nuorten itsensä tulevaisuudessa löytävän. Ylpeys omasta taustasta ja kulttuurista yhdistyneenä suomalaisuuteen.

Matka oman elämänsä Mustaksi Barbaariksi on varmasti tosi pitkä. Mutta se on hyvä tavoite. Seuraavalla kerralla autossa biisit valitsenkin minä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Luo ilmainen kotisivu tai blogi osoitteessa WordPress.com.

Ylös ↑

%d bloggaajaa tykkää tästä: