Kummiperhetoiminta on arvokasta, mutta tällä hetkellä sekavaa

image5

Yksin Suomeen tulleet nuoret eivät saa perhettään Suomeen. Tiukka linja herättää laajalti kummastusta. Unisefin ohjelmajohtaja Inka Hetemäki ihmetteli taannoin Ylen aamu-TV:ssäkin miten valtio voi ottaa lapsista kasvatusvastuun, niin kuin se nyt on linjannut tekevänsä.

Vähintä mitä Suomi voi tehdä, on tarjota nuorille pysyvä ja turvallinen tukiperhe. Se on kaukana oman perheen tuomasta rakkaudesta ja turvasta, mutta paljon enemmän kuin mitä elämä laitoksessa voi parhaimmillaankaan tarjota. Vai oletko koskaan miettinyt miltä tuntuisi elää lapsena maailmassa, jossa kaikki aikuiset saavat palkkaa siitä, että ovat tekemisissä kanssasi?

Kunnat (ja palveluntarjoajat) näyttävät suhtautuvan hyvin monin eri tavoin tuki/kummiperhetoimintaan. Jossain on linjattu, että vastaanottovaiheessa (ennen Migrin päätöstä) ei kummiperheitä nuorille etsitä. Jossain kummiperheitä on nuorilla jo vastaanottovaiheessa ja toiminta hyvinkin aktiivista, kuten esimerkiksi Helsingin Diakonissalaitoksella.

Ongelmana on vain se, että tämä vastaanottovaihe on monilla nuorilla pitkittynyt jo lähes vuoden mittaiseksi. Siinä olisi ollut monta kertaa tukiperheellä käyttöä! Toisaalta Migrin kiristyneet linjaukset aiheuttavat monessa kummiperheessä huolta ja hätää kun nuori saakin kielteisen päätöksen.  kuten esimerkiksi 11.9. HS:sta saimme lukea. Ja tämä on ehkä ollut yksi (julma) syy sille, että kummeja ei ole nuorille etsitty.

Oleskeluluvan saaneille nuorille ei esimerkiksi Espoossa kaupungin taholta ole tällä hetkellä tukiperhetoimintaa kun taas vaikkapa Järvenpää tavoittelee tilannetta, jossa jokaisella kaupungilta kuntapaikan saaneella olisi oma tukihenkilö. Järvenpää vaikuttaa muutenkin erittäin vastuulliselta, sympaattiselta ja aktiiviselta maahanmuuttajien vastaanottajalta. Olisiko Espoon nyt aika ottaa pienemmästä mallia ja aktivoitua?

Jos kummi/tukikäytännöt ovat epämääräisiä ja kirjavia niin aika epämääräistä on myös kummitädin/tukihenkilön oleminen nuoren kanssa.

Yhdessä yksikössä nuoret ja tukihenkilöt voivat vapaasti tavata toisiaan, toisessa taas kaikki tapaamiset pitää sopia 3 päivää ennakkoon kirjallisesti ohjaajan kanssa. Tapaamisten määrään ja laatuun halutaan joissain yksiköissä voimakkaastikin vaikuttaa kun taas toisaalla ajatellaan, että kaikki minkä nuori kummeiltaan saa, on vain hyvää.

Sekä tiukka kontrolli että sen täydellinen puute molemmat herättävät ihmetystä. Esimerkiksi juuri täällä pääkaupunkiseudulla nuoret kuljeskelevat vapaasti missä vain, Itäkeskuksesta Iso omenaan – ilmoittelematta yksikköön menoistaan. Ja samaan aikaan tukiperheen voi olla vaikea kutsua nuorta kotiinsa syömään tai tekemään läksyjä yhdessä.

Mitä pelottovaa kiintymyksessä ja kiinteässä suhteessa on? Mahdolliset pettymykset? Ihmissuhteisiin kuuluu aina pettymyksen riski. Kyllä siitä selviää. Vaikka tausta olisikin vaikea. Mahdollisuus läheiseen ihmissuhteeseen on niin arvokas, että mielestäni riskinotto kannattaa.

Yksi vaikea asia tuki/kummiperhetoiminnassa on kummin suhden nuoren edustajaan.

Kaikki edustajat joiden kanssa olen keskustellut, ovat olleet sitä mieltä että kummiperhe olisi nuorelle tärkeä ja arvokas. Kaikki ovat olleet myös sitä mieltä, että ainakin jonkintasoinen kontakti kummin ja edustajan välillä on paikallaan.

Yksiköt ovat poikkeuksetta linjanneet toisin eikä edustajan nimeä tai yhteystietoja kerrota kummille/tukihenkilölle. En ymmärrä miksi näin toimitaan.

Käytännössä tämä kielto aiheuttaa epäluuloa ja painetta yksikköä kohtaan. Saattaa hyvinkin tulla tilanteita, joissa nuori kertoo elämästään Suomessa ja omassa yksikössään asioita, jotka saavat nuoreen kiintyneen kummitädin höristämään korviaan. Voi olla vaikea erottaa nuoren puheesta normaalia teiniangstia ja oikeita ongelmatilanteita. Ja tietenkään yksikkö ei kummin kyselyihin vastaa ja hän jää täysin nuoren antamien tietojen varaan.

Muun muassa tällaisina hetkinä on kontakti edustajaan arvokas. Vaikka hänkään ei voi asioita avata, hän on kuitenkin nuoren puolella ja voi rauhoitella huolestunutta tukihenkilöä.

Tukihenkilö/kummi on oudossa välitilassa: toisaalta hän on nuoren elämässä virallisesti täysin ulkopuolinen, mutta toisaalta kenties läheisin aikuinen nuoren elämässä Suomessa. Tätä ristiriitaa ei voi purkaa ja sen kanssa on vain opittava olemaan. Mutta toivoisin kovasti, että yksiköt miettisivät miten heidän kasvatustehtäväänsä ja nuoren hyvinvointia voisi parhaiten tukea ja olisiko syytä miettiä kontaktin luomista edustajan ja kummin/tukiperheen välille?

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Luo ilmainen kotisivu tai blogi osoitteessa WordPress.com.

Ylös ↑

%d bloggers like this: