5 asiaa, jotka olen vuodessa oppinut

”Mitä sä olet oppinut sun kummipojilta?”  Työkaverin joululounaalla esittämä kysymys ei ollutkaan ihan helppo. Ainakaan en ole oppinut keittämään riisiä enkä puhumaan persiaa. Edelleenkään en osaa lukea teinipoikien ajatuksia. Mutta monesta asiasta olen oppinut paljon. Enemmän kuin ehkä olisin uskonutkaan.

Välittäminen

Kun on tullut vieraaseen maahan yksin eikä elämässä ole täällä läsnä ketään niin jokainen välittävä ystävä on kultaakin arvokkaampi. Kaverista huolehtiminen  luo turvaa ja lohtua molemmille.

Omat läheiset ovat tuhansien kilometrien ja huonojen nettiyhteyksien päässä, jos sielläkään. Nuorilla ei ole kuin toisensa. Olen varma, että he solmivat keskenään sellaisia ystävyyssuhteita, joita ei mikään voi koskaan katkaista. He huolehtivat toisistaan ja ovat toisiaan lähellä.

Tällaisen ystävyyden näkeminen ja siihen osallistuminen on ollut yksi hienoimpia asioita, joita olen elämässäni kohdannut. On ollut hetkiä, joihin sanat eivät riitä. Ja tiedän, että elämässäni on entistä enemmän ihmisiä, jotka tekisivät puolestani mitä tahansa.

Arvokkuus

Peruskeskiluokkaiselle tädille on ollut havahduttavaa nähdä millaista köyhän – kansallisuudesta riippumatta – elämä Suomessa 2016 on. Kun bussilipun hinta on oikeasti kynnyskysymys sille, missä koulussa voi opiskella.

Viime viikolla katselin metrossa reissatessamme poikien siistiä ulkoasua, mutta kulahtaneita kenkiä ja pohdin, miten vähävaraisen maahanmuuttajan tunnistaa kengistä. Nuorilla on kollektiivinen vaatekaappi (kts. kohta Välittäminen), mutta kengät ovat jokaisella eri kokoa ja niitä on hankalampi vaihdella.

Pojat ovat näppäriä, neuvokkaita ja omatoimisia. He ovat kokkeja, räätäleitä, partureita. He eivät paljoa vaadi. Yökyläilyyn ei tarvitse edes patjaa vaan matolla voi hyvin nukkua.

Lompakossa saattaa olla 5 euroa eikä rahaa tiedossa seuraavaan viikkoon, mutta kukaan ei koskaan valita. Kunnioitan todella paljon arvokkuutta, jolla nuoret vähävaraisina elävät. Samalla silmäni ovat avautuneet myös suomalaiselle köyhyydelle. Nuorten tilanne ei mitenkään poikkea monen suomalaisen elämäntilanteesta.

Myötätunto

Olitko koulussa? Menetkö huomenna kouluun? Miksi et ollut koulussa?
Noin vuoden jaksoin toistella pojille miten koulussa vain on käytävä, koulu on velvollisuus, se on avain tulevaisuuteen, ilman suomen kielen taitoa ja koulutusta Suomessa ei voi elää.

Tuo kaikki on tietysti totta. Mutta jossain vaiheessa tänä syksynä ymmärsin, että nuoret yrittävät niin kovasti, mutta heillä ei nyt ole voimia enempään. Minussa tapahtui jotain, ehkä tunnen heidät nyt paremmin? Ymmärrän poikia enemmän. Kunnioitan niin kovasti heidän ponnistelujaan ja yritystään selviytyä täällä. Vaatimukset heitä kohtaan ovat vain niin armottoman kovat.

Nuoret eivät kaipaa sääliä tai paapomista. He kaipaavat myötätuntoa ja toivoa. Ja tulin itsekin toiveikkaaksi kun vilpittömästi sanoin koulusta runsaasti lintsaavalle, mutta lahjakkaalle nuorelle:

Ei se haittaa, että et nyt jaksa mennä kouluun. Olen ihan varma, että tulee vielä aika, jolloin käyt joka päivä koulussa. Sinulla on vielä helpompaa, kaikki muuttuu paremmaksi.

 

Myötätuntoinen suhtautuminen tekee kaikille hyvää – myös minulle. Toki kova huolikin tykyttää takaraivossa: mitä jos koulunkäynti lopahtaa kokonaan? Mitä jos nuori luisuukin sivuraiteelle? Entä jos teinikapina oikeasti karkaa käsistä?

Kohtalonusko

Nuorten kulttuuriin kuuluu vahva kohtalonusko. Asiat tapahtuvat niin kuin tapahtuvat. Jollain tavalla. Toimelias, rationaalinen ihminen ei moista ajatusta nielaise: asiat tapahtuvat koska ne saadaan tapahtumaan.

Edelleen olen rationalisti, mutta tiettyä rentoutta olen (ainakin omasta mielestäni) oppinut. Kaikesta ei tarvitse huolehtia just nyt. Joskus asiat tosiaankin järjestyvät.

Toisaalta moni tärkeäkin asia olisi jäänyt tapahtumatta ilman välillä järeääkin toiminnallista interventiota.

Parhaiten muistan hetken, jolloin olin nuoren kanssa hankkimassa hänelle käyttäjätunnuksia oppilaitoksen tietojärjestelmään. Oli mentävä paikan päälle, koska pojalla ei ollut verkkopankkitunnuksia tai sähköiseen asiointiin vaadittuja tunnisteita. Emme silti saaneet tunnuksia johtuen virkailijan vihamielisestä asenteesta.

Hermostuin, suutuin ja taisin epätoivoisen turhautuneena vähän itkeäkin. Viisas nuori talutti minut ulos:

nyt mennään ulos vähän kävelemään ja hengittämään. Ja sitten kahvilaan. Asiat järjestyvät.

Siinä hetkessä hän oli oikeassa. Oli ihan turha saada hermoromahdusta, koska tilanteelle ei  voinut tehdä mitään. Mutta toisaalta tunnuksia ei olisi koskaan saatu jos en olisi myöhemmin ottanut yhteyttä ko. laitoksen johtajaan ja valittanut.

Ehkä on hyvä oppia hitunen rennompaa asennetta. Ja ehkä nuorten on hyvä oppia myös vähän taistelemaan ja puolustamaan oikeuksiaan.

 

Leikkimielisyys

On ollut hämmentävää huomata, miten totista ja vakavaa tämä meidän suomalainen elämänmenomme on. Olen käynyt moskeijassa poikien kanssa ja he ovat olleet mukana lapsemme rippijuhlassa. Kerroin pojille etukäteen mikä konfirmaatio on ja että se on iloinen juhla. Tuo ilo oli kyllä rippimessusta tehokkaasti piilotettu vakavan tunnelman ja virsien veisuun alle.

Konserteissa ja tapahtumissa afgaanit seurustelevat, juttelevat, nauravat, ovat iloisia, tanssivat, nauttivat. Konsertin päättyessä vain liikuntakyvyttömät istuvat paikoillaan. Ja me suomalaiset: kökötämme hiljaa penkissämme ja odotamme, että tilaisuus päättyy. Jos kuiskaat jotain vieruskaverille niin saat paheksuvia katseita.

Kortinpeluu oli nuorten kanssa aluksi todella hämmentävää kun tajusin, että he huijaavat koko ajan. Naureskelevat toisilleen, joskus paljastavat huijauksensa ja joskus eivät. Pilke silmäkulmassa. Minä olen tottunut toisenlaiseen: kun pelataan korttia niin pelataan korttia eikä ilakoida.

Muutenkin nuoret ovat tosi hauskaa seuraa. Yhteinen huumori kehittyy ja kukoistaa samaa tahtia suomen kielen taidon kanssa.

Juuri nytkin etsitään alaikäisille yksintulleille turvapaikanhakijoille kummeja ja kotimajoitusperheitä.  Jos olet valmis ottamaan teini-ikäisen elämääsi suurine iloineen ja valtavine suruineen niin suosittelen täydestä sydämestäni!

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Luo ilmainen kotisivu tai blogi osoitteessa WordPress.com.

Ylös ↑

%d bloggers like this: