Myötätuntouupuminen vai sijaistraumatisoituminen? Auttajan oireet TOP 3

Lokakuussa tuli täyteen kaksi vuotta siitä, kun kummipojat tulivat perheeseemme. Vuosipäivää ei huvittanut juhlia. Pojilla on niin kova ikävä äitiä ja kotia. Sitä kipua ei aika ole hoitanut.

Ja kahdessa vuodessa myös minä olen väsynyt. Sitä mukaa kun syksyn päivät ovat pimenneet, ovat omatkin voimat hiipuneet. Kunnes ne loppuivat kokonaan. Ahdistus vei kyvyn hengittää syvään. Ja vähätkin yöunet.

Jos sairastuisi niin voisi levätä

Aina kun jotain outoa tapahtuu ja pöly vähän laskeutuu herää tarve ihmetellä. Mistä on kyse? Google diagnosoi minulle sanahirviöiden myötätuntouupumus ja sijaistraumatisoituminen aiheuttamia oireita. Kristiina Koivunen on kirjoittanut omista kokemuksistaan kirjan Sijaistraumatisoituminen – Taiteilijatreffit sota-alueella.

Tunnistan monia oireita tai ajatusmalleja itsestäni. Eikä se ole mikään ihme tai merkki siitä, että minussa olisi jotain vialla. Päinvastoin, olen kokeva, tunteva ja empaattinen ihminen. On normaalia, että reagoin vaikeisiin asioihin. Varsinkin kun olen saanut elää tähän saakka onnellisen suojattuna suomalaista keskiluokkaista elämääni.

Todellinen turvattomuus ja pelko eivät, luojan kiitos, kuulu elämänpiiriini. Nyt olen joutunut kahden vuoden aikana kokemaan sellaisia asioita ja tunteita, joiden käsittelyyn minulla ei vain ole valmiita työkaluja. Olen kurkistanut maailmaan, jota en toivoisi todeksi.

Olin jo niin väsynyt, että toivoin sairastuvani jotta saisin levätä. Kunnon nuhakuume tekisi terää! Tai pieni sairaalakeikka, vaikka umpisuoli edes. Kun mitään fyysistä ongelmaa ei ilmaantunut menin lopulta lääkäriin kertomaan ahdistuksestani ja väsymyksestäni. En ollut ensimmäistä kertaa tässä tilanteessa, seinään juosseena. Ja tälläkin kertaa kyyneleet tulivat ennen kuin ehdin edes istahtaa lääkäriä vastapäätä. Teki jopa mieli sanoa, että hei! Ei tässä nyt ihan näin huonosti asiat ole.

Kesämuistot tuovat niin paljon valoa marraskuuhun.

Oireiden TOP3 -lista – näyttääkö tutulta?

Epäilen, että en ole väsymykseni kanssa yksin. En usko olevani auttajana ainoa ahdistunut. Kun tekee jotain täydestä sydämestään niin onhan se myös rankkaa ja vaikeaa. Tässä ovat omat TOP3-oireeni.

Jos itsekin olet tukihenkilö, vapaaehtoinen tai miten itseäsi kutsutaan, niin ehkä tunnistat niissä jotain itsestäsi?

  1. Kaikkivoipaisuuden tunne. Vain minä tiedän mitä pitää tehdä. Vain minä voin ratkaista nuoren ongelmat. Oikeastaan ilman minua ei mistään tule mitään. Ainakaan kunnollista. Koska minä olen kaikkein ylimmäinen asiantuntija. Sanomattakin on selvää, että tiedän asiat paremmin kuin kyseinen nuori itse.
  2. Tunnereaktioiden siirtyminen autettavalta minuun. Toisen ihmisen, sen autettavan, asiat pyörivät mielessä lähes koko ajan. (Kutsun häntä autettavaksi, koska kaikkivoipaisuuden tunteeseen sisältyy ajatus siitä, että toinen ihminen on nimenomaan autettava, passiivinen objekti.) Kysymykset vilistävät mielessä. Mitä hän nyt tekee? Millainen päivä tänään on? Meneekö yhtään paremmin? Toisen ihmisen elämä on mielessä enemmän kuin oma elämä. Kuvitelmat siitä, mitä toinen nyt tuntee muuttuvat omiksi tunteiksi. Omaa arkea alkaa elää toisen kuviteltujen tunteiden kautta. Olen tiedostamattani hakeutunut tilanteisiin, jotka muistuttavat autettavan hankalia tilanteita. Huomaan ikään kuin simuloivani toisen elämää ja sitä kautta joutuvani itsekin hankaliin tilanteisiin, joissa minun ei edes kuuluisi olla. Kuulostaa kummalliselta, mutta sisältää jotain vinoutunutta logiikkaa. Pelottavaa logiikkaa, joka ei tee minulle hyvää.
  3. Muistin pettäminen. On hurja tunne, kun huomaa ettei omaan muistiin voi yhtään luottaa. Samalla menee toimintakyky. Miten voisikaan hoitaa asioita, jos on hoitamassa niitä vääränä päivänä? Tai puolet papereista puuttuu? Tai ei muista mitä 5 minuuttia aikaisemmin on sovittu? Tänä syksynä olen ensimmäistä kertaa menettänyt muistini ja sen seurauksena alkanut sekoilla asioissa. Se on kamalaa.

Miten tästä eteenpäin?

Nyt olen hetken pakkolomalla. Elämästä, työstä, arjesta ja kaikesta. Olen tehnyt vain asioita, joista oikeasti nautin. Yllättäen ne ovatkin aika kotoisia. Kuukausi sitten olin sitä mieltä, että vihaan ruuanlaittoa, nyt olen viihtynyt keittiössä huomattavan paljon.  Jopa pullantuoksua on havaittu. Ja koiraa on rapsutettu tavanomaista enemmän.

blogi4
Khoresh fasenjan – näyttää pilaantuneelta mämmiltä, mutta on hyvää persialaista ruokaa. Granaattiomenaa, saksanpähkinää ja kanaa.

Ei silti ole mitään takeita, että muutun paremmaksi, hallitummaksi, viisaammaksi tai kestävämmäksi. Pidän sitä jopa epätodennäikösenä.

Mutta yritän muistaa yksinkertaisen viisauden: jos teet niin kuin aina ennenkin, päädyt sinne minne aina ennenkin. Jotain täytyy tehdä toisin.

Piirsin itselleni mindmapin asioista, joita elämääni kuuluu. Väritin rakkaat asiat vihreällä ja raskaat punaisella. Nyt olen lopettanut punaisia, jättänyt menemättä ja osallistumatta. Se ei ole helppoa ihmiselle, joka on tottunut täyttämään päänsisäistä tyhjyyttä ulkoisella toiminnalla.

Ilmoittauduin Mielenterveyden ensiapu -kurssille, joka on suunnattu erityisesti turvapaikanhakijoiden kanssa tekemisissä oleville. Päätin vakaasti aloittaa uudelleen säännöllisen liikunnan. Urheilu on jäänyt kun mamut ovat tulleet kotiimme ja sydämeeni. Nyt on rajojen asettamisen aika.

Kaksi vahvaa selkärankaa, kova maata jalkojen alla, tukiverkkoa ja turvasatamaa elämässäni on oma perhe (maltti ja järjen ääni, rakkaat mies ja lapset) ja jo vuosia jatkunut psykoterapiaprosessi. Niiden avulla tiedän loppujen lopuksi pärjääväni, vaikka ajoittain kaikki onkin ihan perseestä.

Olenkin vankasti sitä mieltä, että tällaisesta vaativasta vapaaehtoistyöstä ei selviä ilman ammattiauttajan apua. Tuli se sitten työnohjauksen tai minkä tahansa ammattimaisen tuen muodossa. Eikä selviä ilman vertaistukeakaan. Ei päivääkään.

Ai niin, melkein unohtui…

Ne rakkaat kummipojat. Niistä on tullut kahdessa vuodessa salskeita nuorukaisia. Ja kovin rakkaita. Yksi pojista asuu meillä perheemme kanssa. Hän on todellinen hymypoika.

blogi2
Hymypoika on sulattanut naapurin vanhan rouvan sydämen ja sai lahjaksi pienen palan Suomea.
Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Luo ilmainen kotisivu tai blogi osoitteessa WordPress.com.

Ylös ↑

%d bloggers like this: