”Olenko mä kasvanut? Ainakin mä painan nyt 7 kiloa enemmän” – Yksin tulleesta lapsesta on tullut nuorukainen, jolta Suomi sulkee oven

Voinko olla iloinen siitä, että olen saanut sinut elämääni vai surullinen siitä, että olet joutunut lähtemään pois perheesi luota ja kodistasi? -  Kato, mun on parempi olla täällä. Mutta mun perhe ei ole täällä ja mun on koko ajan niitä ikävä. Täällä on tosi vaikeaa ilman perhettä. Poika tuli yksin Suomeen, 14-vuotiaana ja ihan lapsena,... Continue Reading →

5 asiaa, jotka olen vuodessa oppinut

"Mitä sä olet oppinut sun kummipojilta?"  Työkaverin joululounaalla esittämä kysymys ei ollutkaan ihan helppo. Ainakaan en ole oppinut keittämään riisiä enkä puhumaan persiaa. Edelleenkään en osaa lukea teinipoikien ajatuksia. Mutta monesta asiasta olen oppinut paljon. Enemmän kuin ehkä olisin uskonutkaan. Välittäminen Kun on tullut vieraaseen maahan yksin eikä elämässä ole täällä läsnä ketään niin jokainen välittävä... Continue Reading →

First We Take Manhattan

Kummipojat ovat olleet perheemme elämässä mukana pian vuoden. Yhteinen kieli ja yhteinen ymmärrys ovat kasvaneet käsi kädessä. Osa pojista ei vuosi sitten puhunut englantia ja olemme kirjaimellisesti tutustuneet toisiimme sana sanalta. Se on ollut myös lempeä tapa rakentaa yhteistä ymmärrystä ja luottamusta. Muistan viime jouluna istuneeni pojan kanssa bussissa matkalla Leppävaarasta kotiimme tekemään yhdessä ruokaa.... Continue Reading →

Kummiperhetoiminta on arvokasta, mutta tällä hetkellä sekavaa

Yksin Suomeen tulleet nuoret eivät saa perhettään Suomeen. Tiukka linja herättää laajalti kummastusta. Unisefin ohjelmajohtaja Inka Hetemäki ihmetteli taannoin Ylen aamu-TV:ssäkin miten valtio voi ottaa lapsista kasvatusvastuun, niin kuin se nyt on linjannut tekevänsä. Vähintä mitä Suomi voi tehdä, on tarjota nuorille pysyvä ja turvallinen tukiperhe. Se on kaukana oman perheen tuomasta rakkaudesta ja turvasta,... Continue Reading →

Kylässä afgaaniperheen luona

Jo keväällä sovimme, että lomalla sitten mennään kyläilemään. Perhe on pojalle tuttu viime syksyltä, he matkasivat Kreikasta yhdessä Suomeen ja nyt vuoden aikana poika on muutaman kerran viettänyt viikonloppuja perheen kanssa. Vierailu tuntui jo etukäteen jännittävältä. Eniten mietin osaanko käyttäytyä oikein ja toisaalta tuntui kutkuttavalta mennä perheen vieraaksi ei vapaaehtoistyöntekijänä, auttajana, suomalaisena vaan ennen kaikkea... Continue Reading →

Luonnon voima

Onko tässä meressä haita? Nuori kysyy katsellessaan merta. Kysymys naurattaa ensin, mutta ei kauaa. Tiedänkö minä onko esimerkiksi Kaspianmeressä haita? Osa nuorista on tullut Suomeen miljoonakaupungeista, joiden nimiä emme ole ikinä edes kuulleetkaan. He ovat  eläneet lähtömaassaan sota-alueella tai pakolaisina. Elämänpiiri on voinut useistakin syistä olla hyvin rajoitettu. Ylipäätään kotoa poistuminen on voinut olla iso riski.... Continue Reading →

Kuvat ja sanat

Hyvä taide pysäyttää. Se koskettaa, hengästyttää ja joskus se saa myös voimaan pahoin. Vauhti hidastuu kapeilla teillä. Miehet ja naiset väistävät nähdessään Talebanien ajokin, veätytyvät seinänvierille ja painavat katseensa maahan. Luodit ovat pirstoneet talojen ikkunanpuitteita ja ovia, yhtä seinää vasten on ammuttu vastikään rivi ihmisiä. Yksi isoista veriroiskeista on lapsen pään korkeudella. Nadeem Aslamin romaani... Continue Reading →

Vuosi 1395 on alkanut!

Miljoonat ihmiset Iranissa ja mm. entisen Neuvostoliiton alueella ovat tänä viikonloppuna juhlineet uutta vuotta. Persialaisen kalenterin mukaan vuosi vaihtui 20.3.2016. Kuulin persialaisen kalenterin olemassaolosta ensimmäisen kerran joululomalla kun puhuimme nuorten kanssa joulun ja uuden vuoden vietosta Suomessa. Tuntui vähän nololta. Ja vastaavasti joulukuun alussa kerroin nuorille mikä on joulu ja joulupukki. Molemmat ihan uusia juttuja.... Continue Reading →

Pidä blogia WordPress.comissa.

Ylös ↑