Ramadan aiheuttaa päänvaivaa – varsinkin meille, jotka emme paastoa

Muslimien pyhään kuukauteen ramadaniin liittyvä paasto ihmetyttää ja hämmästyttääkin meitä suomalaisia, joiden lähipiirissä on paastoavia muslimeja. Vieraan kulttuurin ymmärtäminen ei ole helppoa ja oikeasti vaatii myös aikaa. Ensimmäinen oma kosketukseni paastoon oli kaksi vuotta sitten, kun 15-vuotiaat kummipojat saivat kesätyön, joka piti aloittaa paaston aikaan. Taisin valvoa pari yötä kun mietin miten nuo kasvavassa iässä... Continue Reading →

Myötätuntouupuminen vai sijaistraumatisoituminen? Auttajan oireet TOP 3

Lokakuussa tuli täyteen kaksi vuotta siitä, kun kummipojat tulivat perheeseemme. Vuosipäivää ei huvittanut juhlia. Pojilla on niin kova ikävä äitiä ja kotia. Sitä kipua ei aika ole hoitanut. Ja kahdessa vuodessa myös minä olen väsynyt. Sitä mukaa kun syksyn päivät ovat pimenneet, ovat omatkin voimat hiipuneet. Kunnes ne loppuivat kokonaan. Ahdistus vei kyvyn hengittää syvään.... Continue Reading →

”Olenko mä kasvanut? Ainakin mä painan nyt 7 kiloa enemmän” – Yksin tulleesta lapsesta on tullut nuorukainen, jolta Suomi sulkee oven

Voinko olla iloinen siitä, että olen saanut sinut elämääni vai surullinen siitä, että olet joutunut lähtemään pois perheesi luota ja kodistasi? -  Kato, mun on parempi olla täällä. Mutta mun perhe ei ole täällä ja mun on koko ajan niitä ikävä. Täällä on tosi vaikeaa ilman perhettä. Poika tuli yksin Suomeen, 14-vuotiaana ja ihan lapsena,... Continue Reading →

Mämmi ja haft seen – hyvää uutta vuotta!

Tänä vuonna juhlimme uutta vuotta yhdessä nuorten kanssa ja perusteellisemmin kuin vuosi sitten. Silloin vielä poikien kulttuuri tuntui etäiseltä ja hankalasti ymmärrettävältä, enemmän oudolta kuin sympaattiselta. Mutta vuosi on tuonut lisää viisautta ja ymmärrystä. Ja mikä lahja onkaan kun elämään on tullut uusia juhlan aiheita. Uusi vuosikin 2 kertaa vuodessa. Persialainen vuosi vaihtuu 20.3.2017. Uusi vuosi... Continue Reading →

Baklava ja lampaanpää

Baklava on aina hyvää, mutta äitien tekemä baklava on taivaallista. Tämän opin Suomen afgaanijärjestön seminaarissa ennen joulua.  Mitä herkkuja afgaaniäidit olivat osallistujille loihtineetkaan! Toinen vähän erilainen, mutta tutuksi tullut herkkuruoka on keitetty lampaanpää. Seminaarin jälkeen olen oikeastaan vain kerännyt rohkeutta ja odottanut sopivaa hetkeä. Baklavaa pitää tehdä myös itse! Googlaamalla löytyy paljon reseptejä ja videoita.... Continue Reading →

5 asiaa, jotka olen vuodessa oppinut

"Mitä sä olet oppinut sun kummipojilta?"  Työkaverin joululounaalla esittämä kysymys ei ollutkaan ihan helppo. Ainakaan en ole oppinut keittämään riisiä enkä puhumaan persiaa. Edelleenkään en osaa lukea teinipoikien ajatuksia. Mutta monesta asiasta olen oppinut paljon. Enemmän kuin ehkä olisin uskonutkaan. Välittäminen Kun on tullut vieraaseen maahan yksin eikä elämässä ole täällä läsnä ketään niin jokainen välittävä... Continue Reading →

Turvapaikanhakijanuoren koulutie on kivikkoinen

Koulunkäynti on monelle turvapaikanhakijanuorelle tosi vaikeaa. Ongelmat ovat sekä yksilöllisiä että rakenteellisia ja niiden ymmärtäminen vaatii sekä suomalaisen koulutusjärjestelmän että nuorten elämäntilanteen ymmärrystä. Tässä on joitain seikkoja, jotka merkittävästi vaikuttavat nuorten koulunkäyntiin ja sekä opintomenestykseen että motivaatioon. Kontrollin kulttuurista vastuullisuuteen. Moni nuori tulee kulttuurista, jossa elämää ohjaavat vahvasti ulkoa tuleva kulttuuriset normit ja määräykset. Vanhemmat,... Continue Reading →

First We Take Manhattan

Kummipojat ovat olleet perheemme elämässä mukana pian vuoden. Yhteinen kieli ja yhteinen ymmärrys ovat kasvaneet käsi kädessä. Osa pojista ei vuosi sitten puhunut englantia ja olemme kirjaimellisesti tutustuneet toisiimme sana sanalta. Se on ollut myös lempeä tapa rakentaa yhteistä ymmärrystä ja luottamusta. Muistan viime jouluna istuneeni pojan kanssa bussissa matkalla Leppävaarasta kotiimme tekemään yhdessä ruokaa.... Continue Reading →

Kummiperhetoiminta on arvokasta, mutta tällä hetkellä sekavaa

Yksin Suomeen tulleet nuoret eivät saa perhettään Suomeen. Tiukka linja herättää laajalti kummastusta. Unisefin ohjelmajohtaja Inka Hetemäki ihmetteli taannoin Ylen aamu-TV:ssäkin miten valtio voi ottaa lapsista kasvatusvastuun, niin kuin se nyt on linjannut tekevänsä. Vähintä mitä Suomi voi tehdä, on tarjota nuorille pysyvä ja turvallinen tukiperhe. Se on kaukana oman perheen tuomasta rakkaudesta ja turvasta,... Continue Reading →

Aipo, Numa, Kotokka, Valma…

Maahanmuuttajien koulutus Suomessa - siinä vasta viidakko! 10 pistettä sille, joka ilman Googlea (tai edes Googlen kanssa) pystyy avaamaan otsikon lyhenteet. Ja jos se vielä onnistuisi, on seuraava haaste todellinen koettelemus: mitä nämä koulutusten lyhenteet tarkoittavat? Mikä koulutus sopii kenenkin tarpeisiin ja tavoitteisiin? Mistä voi varmistua koulutuksenjärjestäjän laadukkuudesta? Monipuolisuus ja suoranainen runsaudenpula on hyvä juttu,... Continue Reading →

Pidä blogia WordPress.comissa.

Ylös ↑